Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Ruotsi satsaa puolustukseen

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist vieraili luonani 8.3. Keskustelimme maidemme puolustuspolitiikkaan liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Kanssakäyminen Ruotsin kanssa jatkuu uusia käytännön yhteistyömuotoja etsien. Esille nousivat mm. yhteiset tavoitteet monenkeskisessä kansainvälisessä puolustusyhteistyössä ja maiden välisen eri joukko-osastojen yhteistyön kehittäminen. Vakiintuneinta yhteistyö on tällä hetkellä erityisesti ilma- ja merivoimissa.

Niin Suomessa kuin Ruotsissakin on meneillään isoja hankkeita puolustusvoimien suorituskykyjen kehittämiseksi, lainsäädännön ajantasaistamiseksi ja toiminnan tehostamiseksi.

Ruotsi panostaa tulevien vuosien aikana puolustuskykyynsä ja puolustusbudjettiin esitetäänkin noin 1,16 miljardin euron lisäystä vuosina 2016–2020. Nyt keskitytään kotimaan puolustamiseen. Hallitus esittää mm. mekanisoidun taistelujoukon sijoittamista Gotlantiin.

Ruotsin hallitus teetti viime vuoden syksyllä riippumattoman selvityksen maan mahdollisesta Nato-jäsenyydestä syksyllä 2015. Sen taustalla oli joukko entisiä suurlähettiläitä ja toimittajia. Selvityksen lopputulema oli selkeä: Ruotsin ei tule hakea Nato-jäsenyyttä, jotta vältytään Itämeren alueen turvallisuustilanteen kiristymiseltä.

Tällä hetkellä Ruotsi ei toteuta yleistä asevelvollisuutta. Hallituksen vaihtumisen myötä on kuitenkin virinnyt keskustelu yleisen asevelvollisuuden palauttamisesta mm. sen vuoksi, että uusi ammattiarmeija ei ole saanut rekrytoitua riittävästi sotilaita. Kevään 2016 aikana annetaan Ruotsin hallituksen puolustuspoliittinen selonteko, joka linjannee myös myöhemmin syksyllä valmistuvan asevelvollisuusselvityksen tavoitteita.

Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan Ruotsissa käytävää puolustuspoliittista keskustelua ja jatkamme tavoitteellista kahdenvälistä yhteistyötä hyvässä hengessä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Trending Articles