Autonomian aikakaudella puhuttiin Pietarin tiestä; asioiden hoituminen edellytti pääsyä keisarin puheille. Pietarin tie tuotti tulosta, mutta aina se ei toiminut. Venäläistämiskaudella kävi ilmi, ettei keisarin myötämielisyys Suomea kohtaan ollutkaan rajatonta. Pietarin tie toimi, mutta vain silloin kun keisari antoi sen toimia.
Kylmän sodan päätyttyä tie hiljeni ja rämettyi. Tien tunkkaisuus konkretisoitui Helsinki–Pietari-rautatielinjalla. Pendolinojen sijaan kiskoja kulutti vanha Repin-juna. YYA-Suomen veteraanien keskuudessa muistot hedelmällisestä yhteistyöstä jäivät kuitenkin elämään.
Allegron ja Ukrainan kriisin myötä Pietarin tiestä on jälleen tullut houkutteleva vaihtoehto. Autonomian ajoista tilanne on sikäli muuttunut, että kansakunnan kokonaisedun sijaan tiellä kuljetaan rahan takia.
Nykyään tienraivaajina toimivat entiset pääministerit. Paavo Lipposen konsulttiura Nord Stream AG -kaasuputkiyhtiössä on osoittautunut todelliseksi kultakaivokseksi. Siinä, että veteraanipoliitikko kerryttää verotuloja ei ole mitään moitittavaa, mutta kytkeytyminen Kremlin työvälineeksi on jo toinen juttu.
Esko Ahon mahdollinen nousu Sberbankin hallitukseen näyttäytyy yhtälailla kyseenalaisessa valossa. Kyse on pankista, jonka suurin omistaja on Venäjän valtio ja jonka johtaja raportoi suoraan presidentti Putinille. Veroparatiisi-kytkentöjen lisäksi pankilla on kytkennät sekä EU:n että Yhdysvaltojen pakotelistoihin.
Ahon mukaan hänen roolinsa venäläispankissa ei ole poliittinen. Ehkä asia on näin.
Keskustan eduskuntaryhmässä Ahon varaan ollaan kuitenkin asettamassa poliittisia odotuksia. Kansanedustaja Lasse Hautala näkee nimityksen mahdollisuutena ojentaa ”öykkäröivää” EU:ta. Hautalan mukaan EU:n pakotepolitiikka on syynä suomalaisviljelijöiden ahdinkoon. Aivan kuten Janne ”Rysky” Riiheläinen on turvallisuuspoliittisessa analyysissään todennut, on Hautalan kohdalla syytä pohtia, ”kumpi olisi parempi asia: se, että kannanottaja ei ymmärrä mitä sanoo, vai se, että ymmärtää?”
Olettaisin, että Hautala ymmärtää, ettei pakotepolitiikassa ole kyse vain EU:n ”öykkäröinnistä”, vaan taustalla ovat Krimin miehitys, Itä-Ukrainan kriisi ja MH-17 matkustajakoneen alasampuminen.
Suomalainen maanviljelijä kärsii nykytilanteesta ja pakotteet – etenkin Venäjän vastapakotteet – iskevät pahasti Suomeen. Taloudellisista menetyksistä huolimatta lyhyen tähtäimen taloudellisten etujen kalastelu ja kaksilla korteilla pelaaminen kansainvälisten pelisääntöjen, EU:n eheyden ja Ukrainan suvereniteetin kustannuksella ei ole kestävää politiikkaa. Niin kauan kun Venäjä on voimapolitiikan ja plutokratian tiellä, elämme epävakauden aikakautta.
Aikakauden henki tuo mieleen marsalkka Mannerheimin toteamuksen: ”Niin, kaikki viittaa siihen, että poliitikkojen häikäilemätön kaupankäynti vallasta ei vain onnistu ennen pitkää hävittämään kauniita menneiltä sukupolvilta perittyjä traditioita, vaan ajaa vähitellen heidän kansansa perikatoon.”
Vallan sijaan nyt on kyse rahasta. Sopii toivoa, että järki ja kohtuullisuus voittavat alaa niin entisten kuin nykyistenkin poliitikkojen keskuudessa.