Uskonpuhdistajat yrittivät nimensä mukaisesti puhdistaa ja pelastaa kristinuskoa papiston ja paavin hovin korruptoituneelta mädännäisyydeltä. Aivan samoin ISIS ja muut islaminuskoiset fundamentalistit – ja monen muun uskonnon puhdasoppisuusintoilijat – haluavat puhdistaa ja pelastaa uskontonsa ja siihen pohjautuvan kulttuurin ”rappiolta”. Mutta he eivät kuitenkaan vain epäile uskonnollisia johtajiaan korruptiosta, vaan pelkäävät koko uskonnollisen kulttuurinsa tuhoutuvan. Nämä nykypäivän muslimiuskonpuhdistajat pitävät länsimaiselle demokratialle ominaista liberalismia ja yksilökeskeistä pluralismia syynä kaikkeen ympärillään näkemänsä ”rappioon” kuten avioerot ja uskottomuus, avoin seksuaalisuus ja seksuaaliset ”perversiot”, huumeet ja alkoholi, juurettomuus ja päämäärättömyys, iäkkäämpien kunnioituksen ja uskonnon merkityksen väheneminen jne. jne.
Uskonpuhdistajat ovat kautta aikain vaatineet, että uskonnon fundamentaaliset pyhät tekstit nostetaan sekä yksilön uskon että yhteisön uskonnon ylimmäksi auktoriteetiksi. Näin tapahtuu, koska uskontoon perustuvissa kulttuureissa kirjanoppinutta puhdasoppisuutta vaativa vallan kritiikki on ainoa, joka ”jumalalta valtansa saavien” vallanpitäjien on pakko edes jossain määrin ottaa huomioon, koska kyse on valtaosalle kansasta pyhästä asiasta. Tämän takia myöskään kansa ei juuri kritisoi uskonpuhdistajien pyhin tekstein perustelemia vaatimuksia tai tekoja.
Toisaalta väitän, että ihmisellä on – vastapainona ihmiselon epätäydellisyydelle ja rajallisuudelle – lajityypillinen, tiedostamaton tai tiedostettu mieltymys puhtaaseen, koskemattomaan virheettömyyteen, eikä tämä suinkaan koske vain fundamentalisteja. Sadat miljoonat ihmiset uhraavat enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti elämänsä tällaisen jumalaisen tai ideologisen täydellisyyden tavoitteluun ja palvontaan. Sellainen on ihminen ja sellainen on mikä tahansa uskonto, ideologia tai kulttuuri, jossa ihmisluonnon pidäkkeiden sijaan luvataan ”meille” etuoikeuksia verrattuna ”muihin”. Siksi ei olekaan yllätys, että puhdasoppisuusintoilu purkautuu uskonnosta riippumatta silloin tällöin epätoivoisena väkivaltana ja silmittömänä sortona. Kuitenkin se järjestelmällinen ja suunnitelmallinen terrori, jota olemme nähneet islaminuskoisten fundamentalistien harjoittavan kiihtyvään tahtiin ainakin puolivuosisataa, perustuu valtaosin myös islamin pyhien tekstien kiistattomiin kehoituksiin.(1)
Uskonnoissa, niiden pyhissä kirjoituksissa ja näin ollen myös uskonpuhdistuksissa ja -puhdistajissa on eroja: Uudesta Testamentista ei löydy suoranaista (uskonnolliseen) väkivaltaan kehottamista, mutta Koraanista löytyy. Muhammedin opetukset jakautuvat Mekassa ja Medinassa muistiinkirjoitettuihin, joista Mekan opetukset ovat edeltäviä ja rauhantahtoisia, kun taas Medinassa Muhammedin sanelemat opetukset ovat myöhäisempiä ja uskonnolliseen väkivaltaan yllyttäviä. Näistä Medinan opeista ISIS (=koraanin lupaama uskonnollinen kalifaatti)(2) ja muut pyhää sotaa käyvät jihadistit saavat oikeutuksensa sotaisuuteensa ja raakuuteensa sekä ”vääräuskoisten” hyväksikäyttöön ja orjuuttamiseen. Koska Koraani on Allahin Muhammedille sanelemana jumalaisena ilmoituksena uskovaisten muslimien silmissä ristiriitaisenakin täydellinen ja virheetön, ei muslimien piiristä juurikaan kuulu julkista kritiikkiä fundamentalistien harjoittamaa terrorismia kohtaan. Näin, vaikka miljoonat muslimeina itseään pitävät, eivät ilmeisesti otakaan Koraanin opetuksia kirjaimellisesti tai edes tosissaan, vaan keskittyvät lähinnä islamilaiselle kulttuurille ominaisten tapojen noudattamaiseen.
Euroopan uskonpuhdistuksessa valtaosa uskonnollisista toisinajattelijoista tapettiin joko katolisen kirkon organisoiman vastauskonpuhdistuksen tai valtioiden välisten – enemmän tai vähemmän valtapoliittistenkin – uskonsotien seurauksena. Tällaista kulttuurisen ”sisällissodan” vaihetta ei islamilaisessa maailmassa ole vielä nähty, eikä toivottavasti nähdäkään, vaikka onkin vaikea uskoa uskonnollisten tai sotilaallisten diktatuurien luopuvan vallastaan rauhanomaisesti demokraattisen moniarvoisuuden ja ihmisoikeuksien hyväksi. Lisäksi on huomionarvoista, että katolisuuden murtumisen aiheuttama uskonnollisvaltapoliittinen myllerrys kesti Euroopassa vuosisatoja. Ennen kuin Eurooppa kokonaisuudessaan(?) ja pysyvästi(?) muuttui demokraattiseksi ja sitoutui yhtenäisenä ihmis-, kansalais- ja yksilönoikeusiin, piti vielä käydä mm. kaksi maailmansotaa ja todistaa natsien hirmuteot, joita ilman Eurooppa ei todennäköisesti vieläkään olisi se, mikä se on nyt.
Islamin väistämätön ja tarpeellinen muutos saattaa olla nopeampi ja vähemmän kivulias, kuin Euroopan, koska länsimaisen elämäntavan vaikutus nykyiseen maailman menoon on niin merkittävä ja niin näkyvä – Euroopalla ei aikanaan ollut menestyvää, hyvinvoivaa ja teknologisesti ylivoimaista esikuvaa. Arvioiden mukaan yli miljardista alle 30 vuotiasta ”musliminuoresta” valtaosa olisi valmis vähentämään uskonnon ja uskonnollisen tradition vaikutusta muslimienemmistöisissä maissa.
Toisaalta muslimeja on 1,6 miljardia ja muslimit ovat levittäytyneet maapallon kaikkiin kolkkiin, kun taas Euroopan väkiluku oli uskonpuhdistuksen aikaan 1500-luvulla alle 100 miljoonaa ja saavutti 200 miljoonaa vasta 1800-luvulle tultaessa. Islamilla ei ole minkäänlaista hierarkkista rakennetta, jolle osoittaa muutosvaatimuksensa tai, jonka toimintaa vastaan protestoida. Sillä ei ole edes organisoitua vihkimysjärjestelmää uskonoppineille, vaan kuka tahansa itseoppinut muslimi, jolla on halua, kykyä ja kannattajia, voi ryhtyä uskonoppineeksi eli imaamiksi.(1) Muslimiuskonpuhdistajatkin toteuttavat vasta uskonnolliskulttuurisen muutoksen ensimmäistä vaihetta: vimmaista pyrkimystä pyhien tekstiensä määrittelemään puhdasoppisuuteen, joka oireellisesti ilmenee terrorismina kautta muslimimaailman Indonesiasta Nigeriaan. Tosin myös laajalle levinnyt terrorismi on merkki syvällisestä epävakaudesta, joka on saanut vanhoilliset piirit tuntemaan elintapansa ja asemansa uhatuiksi.
Olisi kuitenkin korkea aika myöntää, että muslimifundamentalistit, joita varovaisen arvion mukaan on kolmisen prosenttia muslimeista (n. 50 miljoonaa(3)), eivät taistele ”Suureksi saatanaksi” kutsumaansa USA:ta, sen ”pikkuveljeä” Israelia ja näiden eurooppalaisia liittolaisia vastaan siirtomaavallan aikaisten tai nykyisten geopoliittisten syiden takia, vaikka ovat niihin oppineet vetoamaan. Heidän yhteinen vihollisensa on demokraattinen ja siksi yksilökeskeinen ja pluralistinen länsimaalaisuus eli keskeiset arvomme, jotka ovat ylitsepääsemättömässä ristiriidassa islamin pyhien tekstien kirjaimellisen noudattamisen kanssa.
Toisin sanoen uskonnolla ja uskolla on merkittävä rooli sekä islamistisessa, fundamentalistisessa terrorismissa, että uskonnon takapajuisuuden takia kehittymättöminä säilyneissä muslimiyhteisöissä ja -yhteiskunnissa harjoitetussa sorrossa ja vainossa. Kieltämällä uskonnon merkityksen islamistiselle terrorismille ymmärrämme terroristien motiivit puutteellisesti tai väärin. Kieltämällä uskonnon ja tradition merkityksen muslimimaaliman ihmis-, kansalais- ja yksilönoikeuksien kehityksen esteenä hidastamme muslimienemmistöisten elinympäristöjen välttämätöntä muuttumista inhimillisemmäksi niille, joita tuon – ainakin tässä suhteessa takapajuisen – uskonnollisen kulttuurin takia sorretaan ja vainotaan.
Tärkeimmät lähteet:
(1) Ayaan Hirsi Ali: Heretic, Harpercollins Publishers 2015
Kirja on somalitaustaisen entisen muslimin tuorein teos. Sen kirjoittamisen tarkoitus on ollut kirjoittajan 30-vuotiseen tutkimukseen nojaten osoittaa, että islamin pyhät tekstit ovat väkivaltaan ja sortoon kehottamisessaan ja velvoittamisessaan poikkeuksellisia maailmauskontojen pyhinä pidettyjen tekstien joukossa ja toisaalta selittää, miksi kyseisten pyhien tekstien kirjaimellinen auktoriteetti on pysynyt islamilaisessa maailmassa niin voimakkaana ja lähes koskemattomana kohta 1500 vuotta. https://en.wikipedia.org/wiki/Ayaan_Hirsi_Ali
(2) http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2015/03/what-isis-really-wants/384980/
(3) Ed Husain, Council on Foreign Relations Fellow / Ayaan Hirsi Ali: Heretic (2015) OverDrive e-kirja, sivu 19: