Suomalaisen vasemmiston taholta on esitetty vapun kunniaksi ajatus ”vapauden” ottamisesta ”uuden työväenluokan” keskeiseksi ideologiseksi teemaksi ja arvoksi. Taistelu ideologisista käsitteistä siis jatkuu - sen jälkeen kun oikeisto varasti ”työn” keskeiseksi poliittiseksi teemakseen.
”Työllä” ja ”vapaudella” poliittisina ja ideologisina käsitteinä ja arvoina on tietysti oma tyly suomalainen historiansa. Mitä ”vapaudella” suomalaisessa historiassa ja poliittisessa keskustelussa yleensä tarkoitetaan ja on tarkoitettu? Millainen vasemmiston ”uusi ideologia” voisi olla – siis niin kuin realistisesti?
Nyt vedetään kurvit suoriksi - ideologisesti ja historiallisesti - ja palataan pikaisesti ja estottomasti nykypäivään. Historian tutkijat haukkokoot henkeään...
Suomen itsenäistymisen ajoista vapaudella on ollut oma oikeistolainen ja vasemmistolainen merkityksensä. Vasemmisto, osana venäläistä anti-tsaristista liikettä ja kansainvälistä liikehdintää, näki ja koki vapauden Venäjän vallankumouksen aikoina vapautena koko puolifeodaalisen Venäjä-Suomen historiallisista taloudellisista rakenteista. Osana tätä suomalais-venäläistä taloudellista rakennetta oli tietysti vanha ”suomalainen” maanomistus- ja teollisuusrakenne. Se oli kehittynyt vakaasti tsaristisen luokkayhteiskunnan suojeluksessa 1800-luvun aikana. Valistuksen vapauskäsitys ei ollut kovinkaan syvälle juurtunut Suomeen.
Erityispiirteenä oli vanha ruotsinvallan aikainen omistus- ja oikeusrakenne. ”Kaikki maat, jotka eivät kuulu yksityisille kuuluvat kuninkaalle” (Kustaa Vaasa, n. 1540). Tämän lausuman merkitys ylikorostui Suomessa sekä Ruotsinvallan että erityisesti autonomian aikana, kun maanomistuksellinen talousrakenne joutui puolustautumaan sekä sisäisesti että ulkoisesti tsaristista ja feodaalista yliomistusoikeutta vastaan. Suomessa yksityinen ja valtiollinen omistusoikeus pantiin kuitenkin täysimittaisesti voimaan ja kaikki uudistukset purkivat monia vanhoja kollektiivisia omistus- ja sosiaalirakenteita keskiajalta alkaen. Ruotsissa näin ei tapahtunut samalla tavalla. Suomessa yksityisoikeudellisesta omistuksesta muodostui vakaa tulevaa valtiollista itsemääräämistä tukeva ideologinen, perustuslaillinen ja taloudellinen ajatusrakenne.
1900-luvun lopussa ”vapaus” tarkoitti jotain aivan muuta kuin vapautta valistuksen tai valtiollisen itsenäisyyden merkityksessä. Itsenäisyys silloisessa tilanteessa ei ollut selkeästi hahmotettavissa - ei vasemmistossa eikä oikeistossa. Oikeiston vapaus, käsittääkseni myös sen johtajille, merkitsi lähinnä luokkayhteiskunnallista vapautta kommunistisesta vallankumouksesta ja sen mahdollisesti tuomista yhteiskunnallisista muutoksista. Esimerkiksi Mannerheim oli ennen kaikkea rojalisti ja luokkayhteiskunnan kannattaja. Mitä muuta hän olisi ollut, tsaristisen järjestelmän osana ja sen puolustajana. ”Valkoinen” oli Suomessa - mitä nykyisestä ideologiasta taaksepäin katsova ”erillis”historiankirjoitus ei mielestäni tarpeeksi korosta - osa Venäjän ”valkoista” liikettä. Saksa tuki venäläistä ja suomalaista ”valkoisuutta”. Saksan yhtenä ehkä tärkeimpänä motiivinaan oli vallankumouksen seurausten ehkäiseminen Saksassa. Totta kai itsenäisyyden ajatus syntyi 1800-luvun kulttuurivaikutteiden myötä, mutta todellista valistuksen kaltaista vapauskäsitystä sen pohjana ei ollut.
Kun tsaristinen valta loppui Venäjällä ja bolsevikit astuivat tsaristisen hallinnon sijaan, suomalaiselle oikeistolaisuudelle avautui mahdollisuus löytää toinen ideologia. Se löytyi tietysti yhdistetystä kansallisesta ja taloudellisesta itsenäisyydestä. Taloudellis-poliittiset rakenteet tuli säilyttää (kuningaskunta/taloudellinen omistusjärjestelmä). Ajatusta vastustettiin vasemmiston taholta tämän taloudellisen ja poliittisen rakenteen osalta. Sisällissodan jälkeen tähän vastustukseen yhtyi mm. Yhdysvallat, joka ei suostunut tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä ilman, että Suomesta tulisi parlamentaarinen demokratia ja vasemmisto saisi osallistua vaaleihin. Osasyynä tähän oli tietysti aatelisen Saksan häviö toisessa maailmansodassa ja koko perinteisen jälkifeodaalisen rakenteen lopullinen romahtaminen Euroopassa. Poliittinen rakenne siis uudistui, mutta perinteinen taloudellinen rakenne jäi.
Vasemmistolle vuosisadan kansainvälinen solidaarisuus ja demokraattinen poliittinen rakenne jäi toivoksi sosiaalisemman taloudellisen ”vapauden” saavuttamiseen. Oikeistolle sen sijaan valtiollisesta itsenäisyydestä tuli vapauden keskeisin sisältö. Sitä tuki kansainvälisen oikeuden perinne, joka korosti valtioiden itsemääräämisoikeutta. Suomalaisen oikeiston ideologia muodostui ”perustuslailliseksi”. Tuolla perustuslaillisuudella oli ”monarkistinen” ydin. Tällainen kansainvälisyys sai tukea sekä lännestä että idästä. Neuvostoliiton sosialismissa Suomen kehitys nähtiin progressiivisena kehityksenä kohti sosialistisempaa Suomea, kun taas lännessä Suomi tunnustettiin parlamentaarisena demokraattisena itsenäisenä järjestelmänä ilman tavoitetta yhtäkkiseen perinteisten taloudellisten rakenteiden muuttamiseen. Vasemmiston oli siis tähän ajatukseen itsenäisyydestä toisaalta helppo yhtyä, koska vapaus vanhoista taloudellisista rakenteista nähtiin edelleen saavutettavana tavoitteena vanhojen poliittisten rakenteiden mahdollisesti murtuessa. Oikeisto taas vaipui konservatiiviseen taloudellis-poliittiseen itsenäisyysajatukseen, joka takasi vanhan taloudellisen ja perustuslaillisen rakenteen säilymisen niin kauan, kun poliittinen vaikutusvalta säilyisi. Suomalainen kehittyvä ja teollistuva keskiluokka tuki luonnollisesti oikeistoa, koska se ei halunnut vaipua ”hävinneen” työväenluokan tasolle. Sen ainoa mahdollisuus oli valtiollinen ”itsenäisyysvapauden” ideologia. Keskiluokkaistuvan väestön tuki kasvoi teollistuvan Suomen keskiluokan vahvistuessa.
Suomalaisuutta hegemonisoivalle itsenäisyysideologialle muodostui siis vahva pohja. Oikeiston ideologinen mahdollisuus oli valtiollisen itsenäisyyden korostaminen, siinä missä vasemmisto taas käsitti vapauden sosiaalidemokraattisena kehittyvänä järjestelmänä. Parlamentaarisessa keskustelussa korostui toisaalta sosiaalisten mallien hakeminen uudistustyötä tehtäessä.
Suomalaisen vapausajattelun ristiriitaisuus ja ideologinen tyhjyys näkyy juuri tässä. Vapaus on käsitetty suomalaisessa keskustelussa lähtökohtaisesti ”oikeistolaisena” valtiollisena itsenäisyytenä suhteessa ympäröiviin valtioihin. Vapaus vanhoista taloudellisista rakenteista vapaana kehittyvänä järjestelmänä on jäänyt tämän jalkoihin sisällissodan jälkeen. ”Sosiaalinen hyvinvointivaltio” on vuosikymmenten kuluessa paljolti ruotsalaisittain ”valtiollisesti mallinnettu”. Vertailut ovat tärkeitä. Itse vasemmistolainen vapausajattelu jäi tällaisen vapausajattelun vuoksi 1900-luvun alkuaikojen linjoille. Ja erityisesti siksi, että globaalit solidaarisuusrakenteet ovat pikku hiljaa hävinneet…
Ideologian aika on ohi, kuten ranskalainen filosofi Alain Badiou kirjoittaa. Materialistisessa globaalissa maailmassa keskiluokka (10 % omistuksesta) on vieläkin voimakkaammin tukemassa teknokraattista (80 % omistuksesta) ja olemassa oleville taloudellisille rakenteille perustuvaa taloutta, koska se ei halua vaipua köyhälistöön (90 % väestöstä). Keskiluokka, maailmalla ja Suomessa, tukee olemassa olevaa poliittista taloudellis-poliittista järjestelmää myös siksi, että järjestelmä antaa keskiluokalle liberaalin ideologisen ihmis- ja perusoikeustakuun. Perusoikeuksien rooli korostuu, kun keskiluokalle myydään globaalia taloutta ja talousvapautta. Suomalaisen vasemmiston ongelma on se, että se ei haluaisi globaalin talouden vahvistavan vanhoja taloudellisia rakenteita – tai ainakin se näkee siinä ongelman. Se pyörii perinteisen kansallis-valtiollis-konservatiivisen itsenäisyys-vapaus –ajattelun ja globaalin talouden vaikutusten oravanpyörässä ja yrittää olla poliittisessa sopusoinnussa perusoikeussitoutuneen valtiollisen keskiluokan kanssa. Vasemmiston todelliseksi suomalaiseksi taisteluvälineeksi jää globaalin talouden asettaminen vastakkain perinteisen valtiollisen ”itsenäisyysajattelun” kanssa. Vasemmisto haluaisi globaalimpaa ja universaalimpaa perusoikeusajattelua, mutta se tyytyy keskiluokkaistuessaan itsenäisyyden- ja globaalin talouden edessä, perinteitä kunnioittaen ja eurooppalaiselle ”globalismille” alistuen.
Oikeisto taas pitää huolta siitä, että talouden perusrakenteet sopeutuvat ympäröivän talouden ehtoihin. Kun vasemmistosta on tullut valtiollista itsenäistä taloudellista päätöksentekoa korostava taho, oikeisto korostaa ideologisesti valtiollista itsenäisyyttä ja samalla sopeutuu globaalin talouden peliin. Globaali talous takaa olemassa olevien taloudellisten rakenteiden säilymisen. On aivan sama, tulevatko sijoitukset ja pääomat Venäjältä, Kiinasta tai USA:sta, kunhan valtiollinen itsenäisyys säilyy. ”Puna-vihreä” keskiluokka taas on osin ihmeisään, koska tällaisessa globaalissa taloudessa ihmisoikeudet - jotka ovat sitä sisäisesti ja ideologisesti politiikkaa koossa pitävä voima - eivät saa kovinkaan paljon painoarvoa suunniteltaessa kansainvälisiä sijoituksia ja muuta taloudellista toimintaa. Tällainen keskiluokan eettinen omatunto sopeutuu... Itsenäisen valtion vapausperusoikeuksien rooli korostuu siten pienissä asioissa, mutta globaalissa keskustelussa niille ei paljonkaan anneta arvoa. ”Suomi on lehdistövapauden esimerkkimaa”…
Äärioikeisto taas käy omaa sotaansa keskiluokkaa vastaan ja on valmis unohtamaan perusoikeudet ideologisen ja idealistisen itsenäisyyden nimissä. Oikeisto ei taas haluaisi, että äärioikeisto romuttaa itsenäisen maan perusoikeusideologiaa, koska tällainen toiminta murtaa keskiluokan tuen status quon".
Mitä tästä uudesta ”uuden työväenluokan” ”vapauden” retoriikasta jää käteen?
Oikeiston konservatismille se on vain mahdollisuus.: Ulkoiseen vastakkainasetteluun perustuva itsenäisyyden ideologia ja politiikka, joka saa keskiluokan tyytymään konservatiiviseen taloudelliseen rakenteeseen ja vapausperusoikeuksiin. Ideologia, joka edistää globaalin ja kansallisen ”vapaus”talouden taloudellisia rakenteita ja sitä tukevaa politiikkaa ja toimintaa. Nato, EU ja ”globaalit markkinat” ovat mahdollisuuksia, Venäjä on ensisijassa ideologinen uhka.
Tässä lienee selitys myös tämänhetkiselle suomalaiselle EU-käsitykselle; äärioikeistolle ja itsenäisyysvasemmistolle se on enemmänkin uhka, keskiluokkaiselle oikeistolle jonkinlainen mahdollisuus. Oikeiston toimintaa ja sen edustamia intressejä se tukee – niin kauan kun se ei ala säätelemään pääomia ja työntekijöiden asemaa liian innokkaasti. Mitä se ei pystykään tekemään tarpeeksi tehokkaasti…
Vasemmiston ”uusvapausajattelu” jää oletettavasti suomalaiseksi perinteiseksi ja keskiluokkaiseksi ihmis- ja perusoikeusretoriikaksi ilman kunnollista sitoutumista itsenäisempään sosiaalisempaan perusoikeusajatteluun (”vapaus puutteesta”). Olisi todella hämmästyttävää, jos vasemmiston ”uustyöväenluokan” ”uusvapausajattelu” pystyisi todella irtautumaan perinteisen suomalaisen valtiollisen vapaus-itsenäisyys -ideologian pihdeistä. Näin on erityisesti tässä kansallisglobaalissa tilassa, jossa pelko ”itsenäisyyden menettämisen uhasta” on saatu läpi.
Ehdotuksessa on lienee kyse hetkellisestä poliittisretorisesta vastaiskusta tämänhetkistä hallitusta vastaan. Sitä tuskin jaksaa ottaa tosissaan, jos ei vasemmisto pysty radikaalisti ja selkeästi uudelleenmäärittämään ”uusvapausajattelua” ja sitoutumaan sosiaalisiin oikeuksiin – siis ihan oikeasti. Englanniksi: Get real.
Sitä odotellessa.
…
Historioitsijat – sori siitä.