Venäjällä kysymys sen rajoilla olevien pienten tasavaltojen kohtalosta on ikuinen
Tulin aikani kuluksi selailleeksi toisen maailmansodan aikaisia Yhdysvaltalaisia lehtiä ja muuta sodankulkuun liittyvää aineistoa.
Silmääni osui melko keskeisessä mediassa, nimittäin The New York Times´issä talvella 1944 julkaistu Moskovan diplomaattipiirien kommentteihin keskittyvä artikkeli, joka sivuaa – kuinka ollakaan, myös Suomea. Minusta tuntuu, että siinä aika lailla käsitellään samoja asioita, kuin me tänään täällä Suomessa ja Virossa ym. teemme.
*
New York Times kirjoitti 13.2.1944:
Venäjällä muutoksia kutsutaan vanhoiksi suunnitelmiksi
Moskova diplomaatit julistavat pienten valtioiden autonomia on Stalinin evoluutio Leninin politiikasta
*
By RALPH PARKER
By Cable to THE NEW YORK TIMES
MOSCOW, Helmikuun 11, 1944
”Vaikka Neuvostoliiton korkeimman neuvoston viime viikolla hyväksymien muutosten väitetään täällä painokkaasti kohdistuvan lähinnä kotimaisiin aiheisiin, kuitenkin kiinnostuksella odotetaan ulkomaisia reaktioita niihin.
Nyt kun kattava raportti Yhdysvaltain lehdistön kommenteista on saatu, käy mahdolliseksi verrata amerikkalaisia mielipiteitä niihin kommentteihin, joita ovat Moskovan ulkomainen diplomaattikunta on esittänyt.
Tarjolla on laaja kirjo tulkintoja lainmuutoksen vaikutuksista.
Diplomaattisten tarkkailijoiden mukaan viimeaikaisia muutoksia on tarpeen tarkastella historiallisesta näkökulmasta. Sen kansallisuuspolitiikan, joka henkilöityy Pääministeri Staliniin, väitetään kehittyneen noudattaen niitä suuntaviivoja joita hän ja Lenin paaluttivat jo kauan ennen vallankumousta, sovellettuna sosialistisiin oppeihin. Tämä politiikka esitetään muodossa, jossa Venäjän vaikutuspiirissä olevat pienet kansakunnat saavat siltä suojaa ulkoisten suurvaltojen vaikutteita vastaan, ja kun Pääministeri Stalin alkujaan kohdisti huomionsa näiden pienten kansojen ongelmien pariin, Tsaarin Venäjä näyttäytyi hänelle valtana, jonka muodostama uhka oli akuutein.
Venäjä näki ulkovaltojen dominanssin
Vallankumouksen jälkeen, nämä tarkkailijat katsovat, Venäjä on nähnyt lukuisia pieniä kansoja rajojensa lähistöllä, äkkiä Tsaarin käsistä vapautuneina, ja suoraan suurvaltojen ylivallan piirissä tai – enemmän tahi vähemmän suoran vaikutusvallan alaisina.
Venäjän mielestä Vapaaherra Karl. G.E. MANNERHEIMin vastavallankumous Suomessa ei koskaan sallinut Suomen kansalle mahdollisuutta kehittää omaa kansallista indentiteettiään, ja Suomen hallitus menestyksellisesti valmisti Suomen valtiota rooliin, jossa se muodosti suurvalloille astinkiven hyökkäykselle Venäjää vastaan.
Venäläiset väittävät myös että aikaa myöten Transkaukasuksesta tuli ulkomaisten myönnytysten metsästäjien leikkipaikka; että kolme Baltian tasavaltaa oli tarkoitus laskea Saksan vaikutuspiiriin ellei Venäjä olisi valppaana; että osat Valko-Venäjää ja Ukraina ja kaikki Bessarabian osat syötettäisiin sellaisten maiden kontrollin alle, jotka eivät salli niille mahdollisuutta kehittää niiden omaa kansallista ominaislaatuaan, tai ryhtyvät suoraan toimenpiteisiin suojautua elpyvän Saksan muodostamaa uhkaa vastaan; ja tämä ulkomainen vaikutus pyrkii lietsomaan ongelmia myös Keski-Aasiassa.
Ja Neuvostoliiton tulevan historian tulkitaan jatkuvan tällaisena, jossa Moskova ennakoi hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan, Pääministeri Stalinin politiikka kohdistaa huolta strategisiin seikkoihin pienten tasavaltojen autonomian valuessa kädestä käteen.
Politiikan evoluutiota nähtävissä
Niinpä diplomaattipiirien mielestä uudet nyt nähtävät toimenpiteet ovat johdonmukainen jatke Pääministeri Stalinin kansallisuuspolitiikalle, eivätkä äkillisiä tai odottamattomia.
Mutta täällä vaikuttaa siltä, että ensisijainen tekijä, joka on vaikuttanut hallituksen kannanottoihin, ja Pääministeri Stalinin kansallisuuspolitiikan uuteen kehitysvaiheeseen, on Neuvostoliiton kansainvälisessä asemassa tapahtunut jyrkkä poliittinen muutos. (Helmikuu 1944, hyökkäys kohti Berliiniä etenee idässä, VH).
Puolustuskannalla olleen maan muuttuminen valtioksi, joka on valmis ottamaan pelottomasti osaa maailmanpolitiikkaan, on antanut Neuvostoliitolle entistä realistisemman ja paremman mahdollisuuden julistaa kansallisuuspolitiikkaa, jossa yksittäisillä tasavalloilla, joilla on yhteinen raja ulkomaiden kanssa, tulisi olla mahdollisuus hoitaa suoraan omat ulkosuhteensa.”
Näin siis kirjoitti NYT:n Moskovan kirjeenvaihtaja Ralph Parker talvella 1944.
*
Lähde:
New York Time, 13. päivä helmikuuta 1944 (s. 22);
Lähde: FBI, Leonid Iljitsh Brezhnev –file; https://vault.fbi.gov/leonid-brezhnev/Leonid%20Ilyich%20Brezhnev%20Part%2003%20of%2009/view (sivu 3; aineiston koko laajuus 750 sivua)
*