Venäjään liittyen Suomessa on tietyillä tahoilla kumma asenne. Mistä lähtien pienen valtion ulkopolitiikkaa on järkevää hoitaa rähisemällä ja huutelemalla? Balttien kovat puheet muka ovat hyviä ja kaikki tavanomainen diplomaattinen ja varovainen puhetapa Suomessa on suomettunutta.
Tietysti baltit puhuvat kovia ja yrittävät vaikuttaa Suomen ja Ruotsin valintoihin. Niiden asema on tosi hankala. Minkäänlaiseen itsenäiseen puolustukseen ei ole kykyä, vaan kaikki perustuu muiden asevoimiin. Jos jotain tapahtuisi Venäjän kanssa, olisi aivan älyttömän hankalaa, jos Suomi ja Ruotsi olisivat puolueettomia. Esimerkiksi lentokenttiä ei annettaisi käyttöön ja kiellettäisiin jopa ilmatilan käyttö pommituksiin. Lisäksi siellä on iso (ja tyytymätön) venäläisvähemmistö, jonka kanssa voi tapahtua arvaamattomia asioita. Balttien retoriikka ja toiminta on järkevää ja loogista balttien näkökulmasta.
Suomessa on (osittain) turvallisuuspoliittisista syistä liitytty EU:hun ja Euroon. Erityisesti hakeuduttu Saksan kylkeen. Pyritty olemaan osa EU:n massaa. Puolustettu länsimaiden rintamassa sääntöperusteista kansainvälistä järjestelmää ja osallistuttu pakotteisiin, jotka ovat kalliita monelle alalle. Armeijaa on pidetty yllä kaiken varalle (aivan toisessa mittakaavassa kuin juuri missään). Monessa suhteessa on oltu kaikkea muuta kuin sinisilmäisiä.
Miksi kuitenkaan olisi hyötyä tavoitella erityistä johtavaa roolia Venäjän kriitikkona? Miksi ei olisi tarkoituksenmukaista tavoitella lievitystä ja diplomaattisia ratkaisuja käymällä keskusteluita? Sitten lausutaan ihan tohtoritasolta, että kansainvälinen oikeus on kaikille sama ja suomettuneita ovat ties ketkä.
Kansainvälisestä oikeudesta voi muistuttaa sen antaumuksen, jolla Kiina sitä arvostaa merialuepäätöksissä. Aika lakonisesti totesivat muille Aasian maille, että "mitäs aiotte oikeudellanne tehdä".
Mitä tulee reaktioihin infosotaan ja vastaavaan... Sellaiseen läntisillä demokratioilla on kyllä vasta-ase. Vapaa yhteiskunta. Onko Suomessa olemassa joku ihmeen vaara sille, että Venäjän viimeisten vuosien touhusta ei olisi välittynyt aivan ansaittu kuva? Ei siihen tarvita nyt jatkuvasti jotain ylintä poliittista viskaalia sanomaan, että oletteko huomanneet, miten ikävää Venäjän touhu on. Sehän on moneen kertaan ollut jo uutisissa ja lehdissä.
Kansainvälisessä politiikassa yleensäkin joudutaan ottamaan huomioon monia näkökohtia (kuten kansallinen etu). Muun ohessa se, millainen maa kulloinkin on kyseessä ja millaisten toimien kuvitellaan vaikuttavan heihin mitenkäkin. Ei saudejakaan joka käänteissä kutsuta raflaavaan sävyyn kaikilla niillä kriittisillä sanoilla, joita ansaitsisivat. Eivätkä vastuulliset johtavat poliitikot sano Trumpistakaan, mitä ajattelevat. Hänenkin kanssaan on tultava toimeen, jos hän voittaa.
Kansainvälisessä politiikassa kannattaisi kuunnella Paavo Lipposen viisasta logiikkaa: ”Pitää ajatella enemmän kuin sanoo”. Pitää olla oikeat tavoitteet ja priorisoida niitä, mutta keinojen suhteen pitää olla pragmaattinen ja realisti. Mielellään vähän kyyninenkin. Eikä lausuntojen muotoilusta voi keskustella julkisuudessa ylipäänsä eikä erityisesti julkisuushakuisten lausuntoautomaattitutkijoiden kanssa.
Kohtuuttominta keskustelussa on sosiaalidemokraattien ihme leimaaminen suomettuneiksi ja ties miksi. Sosiaalidemokraateilla, kuten Heinäluomalla ja Tuomiojalla, voi olla monia kritisoitavia mielipiteitä. Silti SDP:n kritisoiminen Venäjän saati Putinin ihailusta/myötäilystä tai suomettuneisuudesta on aika kohtuutonta. SDP on ollut perinteisesti länsimainen sosialidemokraattinen liike, joka katsoo Ruotsiin, Englantiin ja Saksaan. Se on muun ohessa Tannerin, Sorsan ja Koiviston johdolla (myös ase kädessä ja) kovan aatepetturuuspropagandan alla puolustanut länsimaista vapaata yhteiskuntajärjestelmää, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia.
Miksi ihmeessä nyt sitten muka demareissa olisi jotain erityistä sympatiaa Venäjän nykyiselle touhulle? Ei varmasti katsota hyvällä tai toivota tuollaista menoa. Voi siellä kuitenkin olla enemmän valtiomieskykyä ja harkintaa kuin kaiken maailman saarajantusilla ja charliepalsternakoilla.
Tutkijoilla toki on oikeus sanoa omia mielipiteitään. Samalla tavoin poliitikoilla on mahdollisuus ja oikeus ne sivuuttaa tyhjänpäiväisinä. Monesti ihan hyvällä syyllä. Yleensä vakavasti otettava analyysi on varovaista ja tunnistaa kaikissa asioissa hyviä ja huonoja puolia sekä isoja epävarmuustekijöitä. Sellainen maailma monimutkaisuudessaan on. Tutkijat, joilta saa verkkoon otsikoita ”Nyt tuli räväkkä lausunto tutkijalta”, ovat sitten oma lukunsa.