Hiljattain julkistettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurantatutkimus, jossa oli 25 vuotta seurattu vuonna 1987 syntyneitä ja heidän vanhempiaan. Tarkoitus on tietysti hyödyntää tieteellistä tutkimusta hyvinvoinnin edistämisessä mutta mitä olivatkaan päätelmät tuloksista. Tämmöistä julkistettiin: Lapsuusajan olosuhteet vaikuttavat merkittävästi myöhempään hyvinvointiin. Kehno rahatilanne on uhka lapsen hyvinvoinnille. Lapsiperheiden tukea täytyy kohdistaa nimenomaan alle kouluikäisten perheisiin. Vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa olevista yli puolella oli ollut mielenterveysongelmia. Alueelliset erot hyvinvoinnissa ovat suuria.
Kyllä käytännön kentillä herää moisesta äimistelyä ja ärtymystä nollatutkimuksesta. Usein tieteessä kyllä itsestään selvyydet eivät olekaan itsestään selvyyksiä mutta mitä voisi tehdä, ettei tällaisia itsestäänselvyyksiä toistuvasti esitetä?
Pahoinvoinnin syistä on tutkijoilla aina jokin ennakkojäsennys. Jos vaikka liikenneonnettomuuden syitä etsitään, niin yhdeksi syyksi määritellään ennakolta tie. Tässä kohdassa piilee merkittävä logiikkaharha. Eihän tietä voi poistaa. Tie on vain liikenteen yksi perusta, johon sitten voi vaikuttaa syitä käsittelemällä. Niinpä hyvinvoinnin peruskivissäkin on tärkeä seuraava kulmakivien lähtökohtajäsennys: ihmissuhteet, kehonkunto ja liikunta, rationaalinen toiminta ja irrationaalinen eli elämänkatsomuksellinen toiminta.
Tällaisesta jäsennyksestä pitää saada yksimielisyys, jotta se kaikkien haluama ennaltaehkäisevä työ saadaan toimimaan tieteellisiä tutkimuksia hyödyntämällä.
Jo muinaiset freudilaiset lankesivat harhaan, kun he julistivat, että äidistä johtuu lapsen pahoinvointi. Tällaisestakin harhasta on vielä nykyisinkin monella äidillä aikamoinen riesa. Eihän äitejä voi poistaa.