Pidän itseäni kristittynä ihmisenä, jota velvoittaa Jeesuksen antama käsky rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestä ja lähimmäistään niin kuin itseään. Todellisuus kristityn ihmisen elämässä on sitten jotain sinne päin pyrkimistä kaukana tavoitteesta. Tämä johtuu Raamatun mukaan siitä, että langennut luomakunta on kirottu, vajavainen ja ihmisluonto on turmeltunut niin, että "koko maailma on pahan vallassa".
Kristitystä ihmisestä kuten kaikista muistakin puskee läpi ajoittain itsekkyys, ahneus, kateellisuus, petollisuus, kylmyys ja empatian puute sekä huoli siitä, että joutuisi jakamaan omastaan toiselle. Jeesus opetti, että jos meillä on ylimääräistä, jota emme siis tarvitse itsellemme, se tulisi antaa sellaiselle, jolla ei ole mitään. Hän kehotti myös olemaan rakastamasta mammonaa, sillä ihminen ei voi palvella kahta herraa.
Toisaalta Jeesus ei tullut kumoamaan maallista yhteiskuntajärjestystä ja lakeja. Hän käski antaa keisarin leimalla varustetun rahan keisarille. Hän ei myöskään saarnannut maallista vallankumousta tai kehottanut kapinoimaan roomalaista valtaa vastaan Juudeassa. Hän tosin lupasi, että niin kuin häntä vainotaan, tulevat hänen seuraajansakin vainotuiksi. Tämä voi tapahtua kristittyjä vastaan olevien maallisten lakien mukaan (Neron, Domitianuksen tai Trajanuksen Rooma) tai vastakkaisessa hengessä olevien henkilöiden taholta (Saul(us) Tarsolainen, myöhemmin Paavali). Vaikka maallinen valta vainoaisi ja uhkaisi tappaa, uskostaan ei tule luopua, vaan hyväksyä Jumala herrakseen loppuun asti.
Miten tämä liittyy maahanmuuttoon? Tämä ei tietenkään liity niiden ihmisten käsityksiin tai valintoihin maahanmuuttopolitiikassa, jotka eivät ole kristittyjä. Lähimmäisenrakkaus ja hädänalaisen auttaminen kuuluu kiintesti kristityn velvollisuuksiin. Vanhassa testamentissa Jumala kiivastui usein leskien, orpojen ja muiden vähäosaisten kaltoinkohtelusta ja kieltäytyi tämän vuoksi kuuntelemasta kansansa rukouksia. Kristitty ei voi siis suhtautua välinpitämättömästi ihmisten hätään.
Turvapaikanhakijoiden viime vuotisen suuren määrän vuoksi tuli kuitenkin pohdinnan kohteeksi Euroopan valtioiden ja Pohjoismaiden vastaanottokyky. Selvää kai on, että kun Eurooppa kokonaisuudessaan muodostaa alle 10% maailman väestöstä ja suurin osa maailman kaikkein hädänalaisimmista asuu Euroopan ulkopuolisissa maissa, ratkaisu ei voi olla kaikkien hädänalaisten ja köyhien - tai edes viidesosan - muutto Eurooppaan. Se voidaan toki pitää vaihtoehtona, mutta sen seurauksiin pitäisi sitoutua ja kantaa niistä vastuu. Ylikansoitetussa valtiossa tai mantereella, missä ei ole toimeentuloa ja luonnonvarat on riistetty, ei voi olla kenelläkään enää kivaa ja päädytään anarkiaan tai erittäin suuriin elintasoeroihin varakkaampien suojautuessa muurien sisäpuolelle. Näin päädytään siirtämään hädänalaiset ihmiset paikasta A paikkaan B muuttamatta heidän tilaansa. Ylikansoituksen kautta - millä nyt tässä tapauksessa tarkoitan toimeentulomahdollisuuksien puutetta ylimääräiselle joukolle - joudutaan lopulta kysymään: onko parempi, että kaikki kuolevat nälkään vai että osa kuolee ja osa saa elää. Tai voidaan vaihtoehtoisesti kysyä näin: tehdäänkö kovia päätöksiä ja pelastetaan edes jonkinlainen valtio vai annetaanko sen romahtaa? Kristitty voi tietenkin henkilökohtaisesti uhrata osuutensa toisten hyväksi ja kärsiä tai kuolla osoittaen Raamatun mukaisesti suurinta rakkautta.
Jeesuksen jakamista ja lähimmäisen auttamista koskevat opit eivät kuitenkaan mitä ilmeisimmin tarkoittaneet sitä, että auttajan pitäisi antaa olemattomasta tai velkaantua sen vuoksi, että antaa muille tai että joutuu itse kerjuulle. Jeesus kehotti antamaan ylimääräisestä eli silloin jos on enemmän kuin itse tarvitsee. Varakkuuttakaan hän ei kieltänyt, mutta muistutti siitä, että rikkaan ongelmaksi muodostuu helposti rakkaus omaisuuteen, joka ohittaa rakkauden Jumalaan. Raamattu opettaa myös siitä, että joka ei työtä tee, ei pidä syömänkään eli jokaisen velvollisuuksiin tulisi lähtökohtaisesti huolehtia omasta toimeentulostaan, jos siihen kykenee. Esimerkiksi henkilö ei voi vapaehtoisesti laiskotella ja vedota siihen, että jonkun kristityn pitää aatteensa mukaisesti ruokkia ja elättää hänet. Kristillistä ei ole myöskään jakaa toisen omasta. Jos otat velkaa ja jaat rahat köyhille jättäen omat velkasi maksamatta, ei kyse ole lähimmäisenrakkaudesta vaan vääryydestä.
Kyllä minua riipaisee katsoa kerjäläisenä vanhaa naista, joka voisi viettää eläkevuotensa muutenkin kuin marketin edessa tai bussipysäkin vieressä kerjäämällä. Haluaisin auttaa, mutta kun taustalla on ihmiskauppaa tai siihen verrattavaa organisoitua toimintaa, en voi antaa rahaa. Ruokaa olen joskus ostanut kerjäläiselle, koska sitä tuskin kerjäläisiä organisoivat liituraitamiehet voivat kotimaahansa kuskata. Jos annan rahaa hädänalaiselta vaikuttavalle tai sitä esittävälle ihmiselle, jolta raha päätyy rikollisorganisaatiolle tai jonkun kerjäläiskeisarin renessanssilinnaan Romaniaan, en ole lähimmäisenrakas vaan typerys ja rahoitan rikollista toimintaa.
Kajaanilainen kirkkoherra joutui käytännön elämässä törmäämään vaikeaan rajanvetoon, milloin kristilliseen auttamisvelvollisuuteen vetoaminen on asiallista ja milloin se on hyväksikäyttöä. Seurakunta auttoi ensin kerjäläispariskuntaa ja myöhemmin paikalle tuli 12 kerjäläistä kesken jumalanpalveluksen vaatimaan apua vedoten siihen, että kristityn pitää auttaa. Kirkkoherra oli käynyt kaupassa näille ihmisille, mutta he olivat vaatineet kalleimpia tuotteita ja auton tankkaamista. Mielestäni jo kalliiden elintarvikkeiden vaatiminen ja auton pitäminen osoittaa, että ihminen ei ole köyhistä köyhin. http://yle.fi/uutiset/3-9223385
Samoin myöntämällä löyhin perustein oleskelulupia, edesauttaisimme rikollisjärjestöjen miljoonavoittoja ihmiskaupassa, kun useat kynnelle kykenevät keskiluokkaiset ihmiset Irakista, Afganistanista tai vastaavista maista myyvät omaisuuksiaan ja maksaisivat tuhansia euroja päästäkseen Eurooppaan tai Suomeen ja todella hädänalaisimmat jäisivät edelleen köyhyyden ja sotien keskelle. Lopputuloksena kriisien jatkumisen lisäksi olisi se, että Irakissa keskiluokkaista tai hyväosaista elämää viettäneet eivät välttämättä koulutuksesta tai osaamisesta riippumatta työllistyisi ja alkaisi kompensoimaan kulurasitetta yhteiskunnalle, koska täällä on korkeakoulutettujen ja duunareiden työttömyyttä jo omasta takaakin. Jotkut maahan tulleet irakilaiset ovat maksaneet ihmissalakuljetusjengeille käteisellä sellaisia summia, että minullakaan ei olisi ikinä ollut mahdollista irrottaa sellaisia määriä rahaa mistään, koska olen suomalainen köyhä, joka ei saa lainaa. En olisi voinut saada kokoon vastaavia summia paetakseni Irakiin, jos täällä olisi konflikteja ja siellä rauhallista.
Vasemmistoon ja vihreisiin kuuluvien suusta on kuultu väitteitä siitä, että Suomen tai Etelä-Korean kaltaisten etnisyydeltään melko yhtenäisten valtioiden olemassaolo olisi jonkinlainen globaali rikos tai ainakin paheksuttavaa. Halveksutaan kaikkea etnisesti ykspuolista jotenkin onnettomaksi ja ahdistavaksi, vaikka kukaan ei varmasti voi kiistää sitä, että Etelä-Korea ja Japani ovat pärjänneet erittäin hyvin ollakseen väestöltään hyvin homogeenisia. Tähän kuuluu jollain kummallisella tavalla myös sellainen ajattelu, että etnisten ja uskonnollisten konfliktien värittämässä maailmassa tasa-arvoa on se, että samat ongelmien juuret - etnisten, aatteellisten ja uskonnollisten rymien väliset ongelmat ja suuri varallisuuden eriarvoisuus - levitetään ympäri maailmaa joka valtioon. Tämän "opin" mukaan on parempi, että ei ole yhtään valtiota, jossa ihmiset saisivat elää rauhallisen, taloudellisesti vakaan ja turvallisen yhteiskunnan suojassa, vaan maailman sosiaalipoliittisia ja ideologisia ongelmia ratkaistaan jakamalla ne kaikkien kesken. Jos yhdellä yhteiskunnalla on virus, on tasa-arvon vuoksi kaikilla oltava.
Impivaaraiaisesta kultuurista ja väestöstä on tullut jonkinlainen syyllinen maailman pahuuteen ja ongelmiin, vaikka impivaaralaiset eivät olisi aiheuttaneet taloudellisella riistolla, siirtomaavaltapolitiikalla tai uskonnollisella vaikutuksella kriisejä maailmalla. Globalistien ajattelun mukaan näyttää olevan väärin, että samalla kun valtiossa X on väkivaltaa, köyhyyttä ja sekasortoa, Impivaarassa eletään leppoisan rauhallisesti. Tämä räikeä epäsuhta pitää impivaaralaisten sivistämisenkin vuoksi korjata mitä pikimmiten; he kun ovat liian sisäsiittoisia ymmärtämään näennäisen onnellisuutensa olevan todellisuudessa kielletyn kansallisromantiikan paheksuttava sivutuote. Epäsuhta korjataan tietenkin siirtämällä ihmisiä kriisipesäkkeistä Impivaaraan ja toivotaan impivaaralaisten kulttuurisesti rajoittuneen maailmankuvan avartumisen poistavan myös kriisipesäkkeistä tuotujen ihmisten keskinäiset konfliktit ja ääriajattelut sekä muokkaavan näiden ihmisoikeuskäsityksiä.
MItä otsikollani tarkoitan on se, että meidän on autettava hädänalaisia ottamalla heitä tänne tai lähettämällä apua kriisialueille, mutta sen on tapahduttava realismin keinoin. Vihreät eivät ole edelleenkään kertoneet, minkä verran Suomen valtio kykenee taloudellisesti ja yhteiskuntarakenteensa puolesta vastaanottamaan humanitaarista maahanmuuttoa. Lukuja ei ikinä tule. Onko se miljardi, 100 vai 10 miljoonaa? Selvää kai on, ettei se voi olla mitä tahansa aina 7 miljardiin saakka. Kun tällainen arvio on esitetty, voitaisiin alkaa keskustelemaan siitä, onko se sopiva määrä. Yhtä populistista on vaatia rajoja aukii ja puhua hädänalaisten auttamisesta taloudesta välittämättä kuin väittää ettei varaa ole mihinkään. Minulle käy kyllä sekin, että keskimääräistä elintasoa romahdutetaan rankasti niin, että luonnonvaroja ei ylikuluteta ja yksilötasolla tyydytään vähäiseen aineelliseen omaisuuteen ja siten voimme elintasoa madaltamalla ottaa tänne ihmisiä hätää pakoon ja tarjota jonkinlainen elanto kaikille. Minua ei elintason lasku haittaisi niin paljon kuin useimpia suomalaisia, koska lähtötaso on suomalaisittain vaatimattomimmasta päästä. Tosin epävarmaa olisi sitten yhteiskuntarauhan säilyminen kulttuurillisesti hyvin monimuotoisessa Suomessa. Ihmisillä olisi ainakin ruokaa selvitäkseen hengissä ja joitain muita perustarvikkeita. Haluaako Suomen kansan enemmistö - sekä punavihreät ja etenkin RKP kannattajat -kuitenkaan tätä?
Minulle käy myös se, että keskitytään toteuttamaan lähimmäisenrakkautta kitkemällä mafioiden ja muiden rikollisjärjestöjen hädänalaisuuden avulla harjoitamaa ihmiskauppaa ja antamalla kriisiapua ulkomaille avoimen maahanmuuttopolitiikan sijaan. Samoin käy myös nykyisen kaltainen välitila, kunhan pidetään huoli siitä, että Suomen valtiossa noudattavista perus- ja ihmisoikeuksista ei tingitä ja että taloudellinen kantokyky säilyy ja että Rosengårdin kaltaisia ghettoja ei saa syntyä. Valitettavasti olen taipuvainen uskomaan, että Suomen tilanne tulee kehittymään samoin kuin Keski-Euroopan maissa maahanmuuton lisääntyessä. Puheista huolimatta en usko Suomen ottavan oppia maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan virheistä, koska täällä kuitenkin koko ajan seurataan samanlaista eriarvoisuuden ja osattomuuden kehityspolkua kuin verrantomaissa eikä humanitaaristen maahanmuuttajien työttömyyasteet ja sopeutuminen näytä vihreitä kiinnostaneen sen jälkeen kun nämä ovat maahan tulleet. Jos joku on sitä mieltä, että Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on tuonut sen mitä on tavoiteltu eli vaurautta ja kulttuurien rikastuttavaa vaikutusta, niin kysyn seuraavaa: onko Ruotsi todella halunnut maahanmuuttopolitiikassaan luoda Rosengårdin kaltaisia lähiöitä, joissa melkein kaikki ovat maahanmuuttajia ja kotimaiset tai kansainväliset rikollisjengit rehottavat alueella?
Valittavana on siis monta vaihtoehtoa, joista minulle kelpaa kaikki. Joidenkin valintojen kanssa tulevaisuuden kuva näyttää vain hieman turvattomammalta yhteiskuntarauhan säilymisen kannalta, mutta olen valmis henkilökohtaisesti kokemaan senkin; myös sillä uhalla, että "mitäs minä sanoin" -kommenteista ei ole lämmilkkeeksikään, kun mennyttä aikaa ei saa takaisin.