Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen julkaisi 3.9. nokkelan blogi-tekstin, jossa hän kritisoi ylioppilaskuntien automaatio- eli pakkojäsenyyttä.
Eläköityneenä ylioppilaskunta-aktiivina oma kantani automaatiojäsenyyden suhteen on jo lientynyt, enkä pitäisi suurena katastrofina, vaikka pakkojäsenyydestä luovuttaisiin. Tynkkysen kirjoituksessa ärsyttävintä oli kuitenkin jälleen se puusilmäisyys, jolla automaatiojäsenyyttä kritisoitiin.
Tynkkynen kirjoittaa: "Moraalisesti kaikista härskeintä on se, että pakkojäsenmaksun turvin ylioppilaskunta tekee politiikkaa, oli jäsen samaa mieltä tai ei. Jos alun kannanottopohja herätti ristiriitaisia tunteita, niin kerrottakoon, että näin käy monen opiskelijan kohdalla ympäri Suomen jatkuvasti."
Sebastian. Pakkojäsenmaksu on vain puolikas totuutta. Pakkojäsenmaksu ei ole lain määräämä asia. Yliopistolaki antaa ylioppilaskunnille oikeuden kerätä maksua, mutta ei velvoita siihen. Jäsenmaksun keräämisestä päättää ylioppilaskunnan edustajisto, joka valitaan vaaleilla. Kuka yliopisto-opiskelija tahansa voi asettua ehdokkaaksi ja kampanjoida sen puolesta, että jäsenmaksua ei kerätä.
Mutta mutta, entä yhdistymisen vapaus? Eikö ole ylipäätään väärin, että kaikki pakotetaan yhteisön jäseniksi? Voi olla. Tämä kysymys ei ole yksiselitteinen ja sitä on käsitelty perustuslakivaliokunnassa useita kertoja. voi hyvin olla, että jossain vaiheessa automaatiojäsenyys todetaan yhdistymisvapauden vastaiseksi, mutta tähän asti niin ei ole tehty. Miksi? Koska ylioppilaskunta ei ole yhdistys, vaan julkisoikeudellinen yhteisö.
Sebastian Tynkkynen vertaa blogissaan ylioppilaskuntia puolueisiin ja ammattiliittoihin. Vertailukohta on väärä, sillä yhdistysten sijaan ylioppilas k u n n a n vertailukohtana on k u n t a. Kunnissa asioista päätetään yhdessä, eikä kaikesta olla aina samaa mieltä. Ylioppilaskuntien lakisääteinen tehtävä on aktiiviseen kansalaisuuteen kasvattaminen. Siihen kasvattamiseen kuuluu se, että tarjotaan kasvualusta, jolta ei voi kävellä pois. Ylioppilaskunnan kantoihin voi olla tyytymätön, mutta kuten kaikissa aikuistenoikeissa hallintojärjestelmissä, vaikuttaminen tapahtuu vaalien kautta.
Minun Suomessani ulkoministeriötä johtaa Timo from Finland, enkä erityisemmin pidä siitä. En kuitenkaan muuta Ruotsiin, vaan teen töitä sen eteen, että ensi vaaleissa voimasuhteet muuttuvat. Minun Turussani tehdään paljon päätöksiä, joista en pidä, mutten silti muuta Kaarinaan tai vaadi kuntalaisuuteni purkamista.
Ylioppilaskunta on juuri automaatiojäsenyyden vuoksi sellainen leikkikenttä kuin se on. Ja halusit tai et, Sebastian, blogitekstisi on osa samaa (tärkeää) leikkiä.
Onkohan muuten kukaan pakkojäsenyyden kriitikko koskaan miettinyt, että myös peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa on voimassa oppilaskunnan pakkojäsenyys? Mikseivät ylioppilasliikkeen vapaustaistelijat kampanjoi näkyvämmin alaikäisten kohtalotovereidensa puolesta? Vai onko kuitenkin kyse siitä, että ylioppilaskunnan jäsenmaksu vain ärsyttää eikä oma kannatus riitä sen tai ylioppilaskunnan poliittisten linjojen muuttamiseen? Mikäli ongelma on tämä, lääke on lähellä: edarivaaleihin ehdolle, mars ja mars!
Kirjoittaja on toiminut vuonna 2008 Turun yliopiston ylioppilaskunnan (TYY) edustajiston jäsenenä, vuonna 2009 TYYn hallituksen puheenjohtajana ja vuonna 2010 Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäsenenä.
ps. Kahden kuukauden päästä käydään seuraavat edustajistovaalit, joissa Tynkkynenkin on mitä oletettavimmin ehdolla. Kirjoituksellaan Sebastian hankkii itselleen roppakaupalla näkyvyyttä, jolla tekee itsestään ja omasta ehdokaslistastaan näkyvän ilmiön.
pps. Nykyinen tilanne, jossa ylioppilaskunnilla on pakkojäsenyys ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnilla ei, on kestämätön. Automaatiojäsenyys on joko ulotettava ammattikorkeakouluihinkin tai sitten se on poistettava yo-kunnilta. Suhdeluvulla 70-30 kannatan ensimmäistä vaihtoehtoa.