Nykyinen talouskurimus muistuttaa paljon tilannetta, jossa olimme 90-luvun alussa. Meillä on käytössämme kiinteä valuuttakurssi, joka on taloudellemme liian vahva. Liian vahvaksi valuuttakurssi ei muodostunut itsestään, vaan ongelma on pitkälti kotikutoinen: romahdusta edeltäneessä nousuhuumassa annoimme palkkojen nousta liikaa. Tämä on luonnollisesti nostanut yritysten kustannuksia, jonka johdosta suomalaisilla vientiyrityksillä on vaikeuksia kilpailla esimerkiksi ruotsalaisia vastaan - myyväthän he samaa tuotetta edullisempaan hintaan.
Mutta yksi merkittävä ero meillä on 90-luvun lamaan verrattuna. Tällä kertaa devalvaatio ei ole korjaamassa ongelmiamme. Tätä rahapoliittista vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ole. Koska devalvaation mahdollistamaa joustoa ei ole, on jousto haettava muualta. Käytännössä se tarkoittaa työvoimakustannusten alentamista. Työvoimakustannuksia on hankalaa ja lähes aina kivuliasta laskea. Mutta jos ne eivät alene, löytyy jousto sen jälkeen kasvavasta työttömyydestä. Työttömyydestä, joka on joustona ylivoimaisesti kalleinta ja epäreiluinta.
Työn tekemisen ja teettämisen tulee kannattaa aina
Suomesta ei puutu tekemätöntä työtä. Meiltä puuttuu työpaikkoja. Valtiontalouden tasapainon kannalta tarvitsemme työpaikkoja yksityiselle sektorille. Sinne niitä syntyy vain, jos työllistäminen on yritykselle taloudellisesti kannattavaa. Tämän tulisi olla itsestään selvää, mutta se ei sitä aina ole. Toisaalta elinkeinoelämän puolustajienkin on syytä muistaa, että myös työn tekemisen tulisi olla aina kannattavaa. Nykyään se ei sitä aina ole ja syynä ei ole liian korkea sosiaaliturva vaan jäykän järjestelmän kannustinloukut.
Suomi voi parantaa yritysten kilpailuasetelmia pidättäytymällä palkankorotuksista seuraavien vuosien ajan. Tämä tie on kuitenkin hidas, ja ehdimme aiheuttamaan paljon kurjuutta ennen sitä (josta pahimmillaan tulee kroonista). Vaarana on, että muutkin maat pidättäytyvät palkankorotuksista, jolloin kilpailuasetelma ei parane ollenkaan. Pelottava ajatus on sekin, että Suomen talous ei lähde nousuun, mutta Euroopan piristyvä talous vetää korot nousuun. Jos meillä ei tässäkään tilanteessa ole kilpailukykyä, romahtavat investoinnit nykyisestäänkin.
Sipilän hallitus yrittää ratkaista ongelmaa ja hallituksen tavoitteet ovat perustellut. Valittuihin ratkaisuihin liittyy kuitenkin ongelmia. Taakka ei jakaudu tasaisesti ja liian moni siistiä sisätyötä tekevä, joiden kokonaispalkassa lisillä on olematon merkitys, ei ole mukana kantamassa vastuuta ollenkaan. Suurin ongelma on, että kiristykset kumuloituvat kohtuuttomiksi aloilla, joilla tehdään pitkää päivää normaalin työajan ulkopuolella.
Oikeudenmukaisin jousto työnantajamaksuista
Kiinteän valuuttakurssin järjestelmässä tulopolitiikan merkitys kansantaloudelle on huomattavasti suurempi, kuin mitä se on erityisesti kelluvan kurssin järjestelmässä. Siksi myös opposition ja ay-liikkeen on tunnustettava, että kun devalvoituminen ei enää tarjoa ratkaisua, on työvoimakustannukset yksinkertaisesti saatava alas. Tilanne on poikkeuksellisen haastava, sillä työvoimakustannusten alentaminen pahimmillaan laskee kokonaiskysyntää ja aiheuttaa taloudelle tuhoisan deflaatiokierteen.
Työvoiman kustannuksia voidaan alentaa oikeudenmukaisemmin, kunhan pidetään huoli reilusta taakanjaosta. Deflaation riskit voidaan välttää, kun valtio varmistaa, että maassa tehdään riittävästi uusia investointeja. On myös olemassa keino alentaa työvoiman kustannuksia palkkoja alentamatta: työnantajamaksujen alentaminen. Näin Sipilän hallitus toimiikin laskiessaan työnantajan sosiaaliturvamaksua. Painotus työnantajamaksujen laskussa voisi olla huomattavasti nykyistä suurempi. Raimo Sailaksen ajatuksia mukaillen on perusteltua kysyä, kannattaako meidän kerätä eläkerahoja nykyiseen tapaan, jos se aiheuttaa ylimääräistä työttömyyttä?
Mitkään ratkaisut eivät ole kivuttomia. Jos työnantajamaksuja lasketaan, nekin pitää rahoittaa jotenkin. Mielestäni fiksuinta olisi tehdä se verottamalla kulutusta eli arvonlisäveroa korottamalla. Tätä ei kuitenkaan voi eikä saa tehdä ilman, että perustulo on osa ratkaisua. Muutoin arvonlisäveron korottaminen kurittaa liikaa pienituloisia.
Rakenteellinen kriisi keskellä suhdannekriisiä
Kilpailukyvyn palauttaminen ei riitä pelastamaan Suomea, mutta se auttaisi ratkaisevasti tämän hetken ongelmiin. Yhteiskunnan selviämisen kannalta on välttämätöntä, että teemme päätöksiä, joissa huomioimme työmarkkinoiden valtaisan muutoksen ja työn uuden luonteen. Valtaosa nykyisistä työpaikoista tulee katoamaan hyvin pian. Uusia syntyy tilalle, mutta nekin kokonaan uusille aloille. Jäykät työmarkkinat aiheuttavat helposti saman ongelman kuin kiinteä valuuttakurssi: jos joustoa ei ole, kasvaa työttömyys. Erilaiset tilanteet kaipaavat erilaisia ratkaisuja. Sen vuoksi meidän tulee kehittää paikallista sopimista koskevaa lainsäädäntöä ja pitää huoli, että yrittäjyydelle ja pienyritysten työllistämiselle on entistä enemmän tilaa.
Euroalueen kriisi saattaa olla suhdannekriisi. Suomen talouskriisi on kuitenkin rakenteellinen. Elvyttämällä emme löydä tietämme ulos. Edessä on rajuja muutoksia, sillä rakenteisiin koskeminen sattuu aina. Nyt pitääkin löytää mahdollisimman oikeudenmukainen, tasapuolinen ja tehokas tapa muuttaa rakenteita. Muutokset kannattaa kuitenkin tehdä nyt, sillä huomenna se on yhä vaikeampaa.