Markkinataloudessa puhutaan yrittämisestä ja yrittämisen riskistä. Minkälaisen riskin ottaa nykyinen ”huippujohtaja” kohtuullisen isossa suomalais-kansainvälisessä firmassa? Jos firma menestyy, niin hän nostaa muhkeat bonukset, palkan ja osingot. Jos taas firmalla menee heikosti, niin hänelle maksetaan erorahat ja korkea palkka loppuun asti. Mistä hyvästä?
En ole viimeisten vuosien aikana nähnyt Suomessa yhtään artikkelia, jossa olisi kriittisesti käsitelty suomalaisten johtajien kyvykkyyttä hoitaa pörssiyhtiöitään vaativassa markkinatilanteessa. Jos menee huonosti, niin vika on aina markkinoissa ja suhdanteissa, ei koskaan johtajissa. Mutta tosiasia on, että jos johtaja on huono, niin laskun maksavat tavalliset työntekijät. Heidät irtisanotaan, ei johtajia. Nämä saavat jatkaa ainakin seuraavan yrityksen johdossa. Kuinka monesta johtajasta voidaan sanoa, että hän on pätevyydellään palkkansa ansainnut? Moniko suomalainen firma on tällä hetkellä maailman huipulla? Joitain hyviä johtajia on, mutta ei näitä ”huippuja” ole kuin muutama.
Olen kuvitellut, että liike-elämässä pätisi sääntö ”tulos tai ulos”. Ei näköjään päde johtajiston kohdalla. Minusta on lähinnä loukkaus oikeita yrittäjiä kohtaan, että tällaisia riskinvälttäjä-rahastaja-”johtajia” suvaitaan maassamme ja maailmalla. He ovat ihmisiä, jotka varmistavat vain omat etunsa, vaikka firma uppoaisi alta. Missä heidän kohdallaan yrittämisen riski on? Kuinka monella johtajalla on oma omaisuutensa pelissä firman kanssa? Tuskin kenelläkään.
Sen sijaan todellisia yrittäjiä ovat näiden isojen firmojen työntekijät. Heillä on toimeentulo ja omaisuus kiinni työpaikassa. Ja valitettavan moni heistä häviää uhkapelin. He kantavat yrittämisen todelliset riskit. Ihmettelen, että miksi ei sadan ahkeran työntekijän sijasta erottaa yhtä markkinoinnin ”huippujohtajaa”, joka ei saa hankituksi firmallensa uusia tilauksia? Markkinatalouden loiseläjiksi tällaisia ihmisiä voidaan kutsua, mutta ei johtajiksi, saati sitten ”huippujohtajiksi”.