Uusi Utopia – Eurooppa ja eurooppalaisuus, mitä se on?
Poliittisten järjestelmien tutkimus
Heikki Valtavaara
1. Johdanto - osa 1.
2. Eurooppa alueellisena kokonaisuutena - osa 2.
3. Eurooppalaisuus menneisyytenä - osa 3.
4. Eurooppalainen identiteetti
5. Relevantti eurooppalaisuus
3. Eurooppalaisuus menneisyytenä
Historian perspektiivi Euroopan integraation käyttövoimaksi on kyseenalainen. Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmän uudistaminen, talouskontrollin vahvistaminen ja uusien jäsenvaltioiden hyväksyminen ovat selkeästi hallinnollisia toimia. Mutta niitä suunniteltaessa ja toteutettaessa tulee lähes välittömästi ja toistuvasti vastaan kysymys Euroopan historiasta. Mitä pidemmälle integraatio on edennyt, sen kauempaa historiasta on myös haettu perusteluja ”Euroopan idean” ja Euroopan unionin olemassaololle (Heikki Mikkeli, Mistä puhumme, kun puhumme Euroopasta, Historiallinen aikakausikirja, 2005).
Euroopan kulttuuri- ja poliittisen kehityksen jatkumolle on useasti haettu perusteluja anakronismia käyttäen. 1990-luvulla koettiin tarpeelliseksi perustella Euroopan integraatiota maanosan vuosisataisen muutoksen ja ”kehityksen” johdonmukaisuudella (Maastrichtin sopimus, 1993 ja Amsterdamin sopimus, 1999). EU-retoriikan mukaan olemme siirtyneet Eurooppaan, jonka keskeisinä tukipylväinä ovat 1) kreikkalainen kriittinen ajattelu ja demokratian perintö, 2) roomalainen laki ja järjestys sekä 3) kristinuskon perintö (Mikkeli, 2005).
Esitys Euroopan Unionin perustuslaiksi (2004) ja sen pohjalta lopulta hyväksytyn Lissabonin sopimuksen (2007) konkretisoivat Euroopan kulttuurihistoriallisen perinnön. Lissabonin sopimus Euroopan unionista (2007) pitää julistuksessa nro. 52 sisällään EU:n 16 jäsenmaan julistuksen, jolla ne hyväksyvät Euroopan unionin tunnuslauseeksi "Moninaisuudessaan yhtenäinen". Suomi oli jo osaltaan hyväksynyt ko. Eurooppa-tunnuksen vuonna 2006 käsitellessään esitystä Euroopan unionin perustuslaiksi (HE 67/2006).
”Moninaisuudessaan yhtenäinen” Eurooppa-tunnus kaipaa realistisen politiikka-arvioinnin pohjalta katsoen rinnalleen jatkuvasti seuraavan reaalilähtökohdan: ”Menneisyydessään ristiriitainen ja rikkinäinen”. Euroopan eri valtiot ovat laskutavasta riippuen olleet 1900-luvulla osallisia lähes 30:een Euroopassa tai sen välittömässä läheisyydessä käytyyn sotaan.
Eurooppa-realismi ei tarjoa selkeää eikä hitaasti kiihtyvää Euroopan integraatioprosessia. Heikki Mikkeli tuo tämän esiin lainaamalla artikkelissaan ”Mistä puhumme, kun puhumme Euroopasta” lähetystöneuvos Heikki Brotheruksen tekstiä: ”Eurooppa ei ole pitkän historiansa kuluessa pystynyt sulautumaan kokonaisuudeksi. Euroopalla ei ole yhtenäistä kieltä; eivät edes naapurit ymmärrä toisiaan” (Mikkeli, 2005).
Lähteet:
Anderson, Kuvitellut yhteisöt – Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua, suom. 2006
HE 67/2006 - Hallituksen esitys Eduskunnalle Euroopan perustuslaista tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Helkama, Myllyniemi ja Liebkind, Johdatus sosiaalipsykologiaan, 2013
Hobsbawm, Keksityt perinteet, suom. 1983
Jackson ja Sorensen, Introduction to International Relations, 2010
Magone, Contemporary European Politics, 2011
Mikkeli, Eurooppalainen identiteetti ja federalismi, Eurooppa-tietoa sarja, nro 168, 1998
Mikkeli, Mistä puhumme, kun puhumme Euroopasta, Historiallinen aikakausikirja, 2005
Mäkinen, Ohjelmoidut eurooppalaiset - Kansalaisuus ja kulttuuri EU-asiakirjoissa, 2012
Pyöriä, Politiikka 40:2, s. 157–160, 1998 -https://www.avoin.helsinki.fi/kurssit/val05johd/Castellsinesittely.pdf
Die Zeit: Wer nicht zu Europa gehört, 2000 - http://www.zeit.de/2000/41/200041_selbstbehauptung.xml