Olen televisiosta nähnyt ministeri Aleksander Stubbin esiintymässä lasten tikkatauluna, kertomassa Venäjän ulkoministerille viinansalakuljetuksestaan Neuvostoliitosta ja rillit vinossa irvistelemässä Putous-ohjelmassa. Youtubessa pyöri video, jossa Stubb, kuin orgastisessa kiihkossa, luennoi englanniksi kuinka hänen unelmansa oli nähdä Euroopassa Yhdysvaltojen presidentinvaalien kaltaisten presidentinvaalien toteutuminen, kun valittaisiin Euroopan presidenttiä. Somessa Stubbiin viitataan koulukiusaajana, mitä tietoja hän ei ole julkisesti kiistänyt.
Tämän perusteella on vaikea ymmärtää, että kyseessä on suurta poliittista puoluetta johtava, arvostelukykyiseksi ja vastuulliseksi arvioitavissa oleva, Suomen valtiolaivaa omalta osaltaan luotsaava henkilö.
Kokoomuksen naisministerit ja söpöyskerroin
Stubbin henkilökuvaan poliittisena toimijana liittyy myös kokoomuksessa noudatettu naisministerien nimityspolitiikka, niin sanottu söpöyskerroin.
Edellinen Kokoomuksen puheenjohtaja, kun hänen hallituksensa ei saanutkaan aikaan taloudellista käännettä parempaan, vaan vain syvensi syöksyä kohti tuntematonta, vaihtoi huonommaksi arvioimansa Suomen pääministerin tehtävän parempaan virkaan eurobyrokraattina.
Niin Kataisen kuin Stubbin aikana Kokoomuksen naisministerien nimityspolitiikka on kuin fiktiivisestä politiikan oppikirjasta nimeltä kirjasta nimeltä Selman juonet. Kokoomuksen nykyideologia ja sen taustavaikuttajat ovat tavoitelleet yhteiskunnallisia muutoksia kuten kunnallisen itsehallinnon vähentämistä, koulutuksen maksullisuutta ja yleisen terveydenhuoltojärjestelmän purkamista ”kilpailun” hyväksi. Kaikki tämä perimmiltään tarkoittaa suomalaisen demokraattisen järjestelmän perusteiden purkuyritystä.
Mitäpä tähän tarvitaan? ”Selman juonten” mukaan tarvitaan asiaa ajava keulakuva hallituksen ministeriksi. Tarinan juonena on nimittää ministeriksi söpö nuori nainen ajamaan mitä kamalampia yhteiskuntaamme vahingoittavia hankkeita. Edellytyksenä on, ettei ministeriksi nimitettävällä nuorella naisella ole mitään itsenäistä poliittista painoarvoa, ei yhteiskunnallisessa toiminnassa tai työelämässä hankittua pitkää kokemusta, hän ei ole yleisesti tunnettu eikä hän myöskään nauti kansalaisten yleistä kunnioitusta.
Söpö nuori naisministeri on harjoitettavan politiikan PR-keulakuva – kukapa mieskommentaattori ja -kriitikko nyt haluaisi ja tohtisi arvostella söpöä naista samalla tavoin ja samoilla kriteereillä kuin romuluista miesministeriä. Tuntemattomuudesta ministeriksi ponnahtanut nuori nainen, joka ei ole erityisen ansioitunut politiikan vastuullisissa tehtävissä eikä alalla, jota hänen tulisi ministerinä johtaa, on loistava poliittinen valinta.
Söpöillä nuorilla naisilla ei ole asiantuntemuksen, poliittisten ansioiden, työ- tai elämänkokemuksen tuomaa itsenäisyyttä eikä omaa poliittista painoarvoa. Heidän tehtävänään on olla miespoliitikkojen suosiosta riippuvaisia ja miesten määrittelemän politiikan keulakuvia sekä sen toteuttajia, kuin shakkipelin hyökkäykseen heitettyjä sotamiehiä.
Tämä poliittinen söpöyskerroin on näkynyt Kokoomuksen naisministerien valinnassa kun puolue ajoi söpöjen nuorten naisministeriensä johdolla edellistä yliopistouudistusta ja leikkauksia suomalaisiin kulttuurilaitoksiin. Se on näkynyt kuntauudistushankkeessa ja nyt se näkyy suomalaiseen opetustoimeen ja yliopistoihin kokoomuksen johdolla kohdistuvassa taloudellisessa amputointiprojektissa.
Nyt tämä söpöjen nuorten naisten nimittäminen ministeriksi näkyy maamme yliopistoihin kohdistetussa leikkauksessa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen tieteellisestä ja tiedetoimintaa koskevasta asiantuntemuksesta ei ole muita näyttöjä kuin vuonna 2010 valmistunut sosiaalipolitiikan 73-sivuinen pro gradu – työ ”Kuntien vaikuttavuustavoitteet lasten ja nuorten hyvinvointityössä”.
Sen sijaan, että opetusministeri Grahn-Laasonen kuin leijona puolustaisi loistavaa koulutusjärjestelmäämme, hän lampaana toteuttaa sitä mitä hänelle sanotaan. Hän esimerkiksi lähettelee, kuin olisi tieteen ja tutkimuksen suurikin asiantuntija, kirjeitä yliopistoille ohjaten miten näiden pitäisi toimia. Nuori söpö naisministeri ei näytä lainkaan ymmärtävän, kuinka lapselliselta ja asiantuntemattomalta hänen kirjeopastuksensa näyttää tieteenharjoituksen aikuisväestölle, niille, jotka koko aikuisikänsä ovat opiskelleet ja tehneet tutkimusta tullakseen tieteenharjoituksen asiantuntijoiksi tässä maassa.
Kuka vihaa suomalaista ja suomenkielistä yliopistokoulutusta?
Edellisen yliopistouudistuksen aikana Kokoomus korosti kilpailua. Kun suomalainen, opiskelijoille ilmainen ja pääosiltaan suomenkielinen pienen maan ja kulttuurin suurin korkeakoulu, Helsingin yliopisto, menestyy loistavasti maailman yliopistojen vertailussa, mitä tekee Kokoomus ja Suomen hallitus? Sen sijaan, että menestyksestä palkittaisiin, kuten kilpailuideologiaan kuuluu, Helsingin yliopistoa pitää rampauttaa viemällä siltä rahoitus! Tämä jo kertoo, että ”kilpailusta” ja ”tehostamisesta” puhuminen on suomalaisista yliopistoista puhuttaessa ollut täydellistä huijausta.
Kokoomuksen jo Jyrki Kataisen aikana ajama koulutuspolitiikka on hyvin äärioikeistolaista. Ideana ei ollut edistää tiedettä ja parantaa suomalaisten yliopistojen toimintaedellytyksiä, vaan muuttaa yliopistot toisenlaisiksi. Tähän pyritään, kun kansan äänestysvalinnat ja hallitusneuvottelut ovat avanneet oven maan hallitukseen, kurjistamalla yliopistojen taloutta hallituksesta käsin.
Alexander Stubb ei ole joutunut niin sanotusti kilpailemaan suomenkielisissä yliopistoissa suomenkielisten opiskelijoiden kanssa. On täten osittain ymmärrettävää, että ruotsinkieliset koulut käynyt ja ulkomailla opiskellut Stubb ei piittaa suomenkielisestä koulu- tai yliopistojärjestelmästämme eikä arvosta sitä.
Arvostuksen puute osoittaa samanlaista yleisen arvostelukyvyn puutetta kuin Putous-ohjelmassa irvistely. Kyse on myös siitä, että suomalainen yliopistojärjestelmä on hänelle omakohtaisesti vieras; Stubb ei ole opiskellut päivääkään suomalaisessa yliopistossa.
Netin tietojen mukaan Stubb suoritti high school -diplomin Mainland High Schoolissa Daytona Beachissä. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Gymansiet Lärkanista Helsingistä 1988. Valtio-opin kandintutkinnon (Bachelor of Arts) hän suoritti Furman yliopistossa, jonka motto näyttää olevan ”For Christ and Learning”, Etelä-Carolinassa 1993. Furman ei kuulu maailman sadan parhaaksi arvioidun yliopiston listalle, toisin kuin Helsingin yliopisto kuuluu. Se on yksityinen ”liberal arts” college eikä se ole yliopisto sanan eurooppalaisessa mielessä.
Furman on netin tietojen mukaan opiskelijamäärältään (n. 2800 opiskelijaa) hieman isompi kuin Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta – tosin sillä merkittävällä erotuksella, että hyväksymisprosentti collegeen on hyvin korkea (2015 68,7 %, 2012 77,5 %). Toisin kuin Helsingin teologisessa tiedekunnassa, Furmanissa ei voi harjoittaa tieteellisiä jatko-opintoja, väitellä tohtoriksi eikä siellä ole post-doc ohjelmia muualla kuin ”post master´s degree in educational leadership”. Furmanin collegessa ei ole pääsykokeita, vaan opiskelijapaikka myönnetään opiskelijahaastattelun perusteella.
Maisteriksi Stubb valmistui Bruggen College of Europesta 1995. Koulun maisterinohjelma on vuoden mittainen. Suomessa maisteriopiskelija sen sijaan joutuu puurtamaan kaksi vuotta maisterin tutkinnon suorittamiseksi. Financial Times kuvaa koulun tehtäväksi tuottaa vuosi toisensa jälkeen Euroopan integraatiosta innostuneita maistereita. Economistin kuvauksen mukaan koulu antaa eliittisilauksen eurobyrokraatin uraa tavoitteleville. Filosofian tohtorin tutkinnon Stubb suoritti EU-politiikasta Lontoon School of Economicsista 1999.
On ymmärrettävää, että suomenkielinen tieteellinen yliopistokoulutus - ilmainen ja todelliseen opintomenestykseen ja todelliseen kilpailuun perustuva koulutus - ei merkitse mitään Alexander Stubbille. Suomessa yliopistoon ei pääse rahalla tai haastatteluilla. Tutkintoa suorittamaan pääsee kilpailemalla tai tekemällä kovasti työtä. Joko suorittaa hyvin ylioppilastutkinnon ja yliopiston pääsykokeen tai opiskelee avoimessa yliopistossa hyvin arvosanoin laajan määrän opintoja ja pääsee hyvin suoritettujen opintojen perusteella suorittamaan myös maisterintutkinnon.
Eivätkö suomenkieliset äänestäjät pidä suomenkielistä koulusta tärkeänä?
On käsittämätöntä, että muiden suurten puolueiden suomenkieliset puheenjohtajat Juha Sipilä ja Timo Soini suostuvat yliopistojärjestelmää vahingoittaviin talousleikkauksiin. Leikkaukset kun kohdistuvat valtaosaltaan suomenkieliseen yliopistokoulutukseen ja suomenkielisiin yliopistoihimme. Sipilän ja Soinin puolueiden äänestäjät ovat äidinkieleltään suomenkielisiä. Kokoomuksenkin kannatus vaaleissa perustuu nimenomaan suomenkielisen äänestäjäkunnan puolueelle antamaan tukeen.
Kenelläkään näiden puolueiden johdossa ei näytä tulevan mieleen kysyä, että onko suomenkielinen äänestäjäkunta sitä mieltä, että suomaista koulujärjestelmää tai suomenkielisiä yliopistoja pitäisi kurjistaa?
Suomenkieliseen koulutukseen säästöjen väitetty välttämättömyys ja vetoaminen huonoon taloustilanteeseemme on näennäistä. Tämä käy mitä selkeimmin ilmi siitä, että koulutuksestamme olisi säästettävä satoja miljoonia tilanteessa, jossa hallitus on valmis käyttämään satoja miljoonia euroja maahan tulleiden siirtolaisten elättämiseen ja ylläpitoon.
Poliitikot yliopistojen ja tieteen johtajina?
Jos hallituksessa ja sen taustavaikuttajissa on ylivertaista tietoa siitä miten tiedettä ja yliopistoja tulee johtaa, tämän tiedon haltijat toimivat ihan väärissä paikoissa. Heidän pitäisi astua yliopistoihin kirjoittamaan tutkimuksia, tulemaan jatkuvasti muiden tieteenharjoittajien arvioitaviksi, pitämään esitelmiä ja opettamaan tietämystään yliopistojen opiskelijoille.
Tälle tiellehän jo astui pääministeri Jyrki Katainen Himaselta tilaamallaan tulevaisuusselvityksellä. Hän myös varasi pääministerille miljoonien määrärahan, jolla tilata mieleistään tutkimusta, jos tavallisen yliopistoväen asiantuntemus ei riittävässä määrin olisi tukenut Kokoomuksen erinäisiä tavoitteita. Katainen ei kuitenkaan vienyt hanketta loppuun saakka ja ryhtynyt tiedejohtajaksi, vaan väityi ulkomaille.
Somessa kerrotaan, että ministeri Stubb olisi kouluaikanaan ollut koulukiusaaja, mitä väitettä hän ei näytä kovin pontevasti kiistäneen. Vaikkei Stubb tätä itse näytäkään ymmärtävän, Helsingin yliopistoon ja Suomen muihin yliopistoihin kohdistetut taloudelliset leikkaukset tekevät hänestä historian silmissä myös suomenkielisten yliopistojen kiusaajan.
Tarja-Liisa Luukkanen
Järvenpää